Verkosto-osaaminen

Yrittäjyyskasvatuksesta yrittäjyyteen -webinaari 28.11.

Webinaarissa pohdimme ammatillisen koulutuksen toimintaympäristöä, ammatillisen opettajan verkostoja, työelämän tarpeita ja yrittäjyyttä taitoina ja asenteina. Nostan tässä esiin joitakin ajatuksia, joita minulle heräsi webinaarin keskusteluista.

Verkostoitumisen tärkeyttä korostetaan kaikkialla. Sosiaalinen media on täynnä verkostoitumispalveluita, joissa voi rakentaa niin ammatillisia kuin muitakin sosiaalisia verkostoja. Verkostot ovat ammatillista pääomaa, verkostoituminen on tärkeä taito, joka mainitaan työpaikkailmoitusten kriteereissä. On verkostoitumistilaisuuksia ja oppaita, kuinka rakentaa itsestään verkostoitumisen ammattilainen. Monesti verkostoituminen nähdään nimenomaan yksilön ominaisuudeksi, joku on parempi verkostoituja kuin joku toinen, ja ihmisellä voi olla laaja sosiaalinen tai ammatillinen verkosto - tai sitten ei. 

Myös oppilaitosten toiminnassa verkostot ovat tärkeitä. Omassa työssäni projektitutkijana olen huomannut, miten verkostot todellakin kiinnittyvät ihmisiin, ihmiset ovat verkostojen solmukohtia eivätkä projektien myötä syntyneet verkostot laajennu kovin helposti oppilaitosten välisiksi. Ihmiset eivät kuitenkaan aina pysy työelämässä vankasti paikoillaan, mitä se merkitsee oppilaitosten verkostoitumisnäkökulmasta? Erilaisia keinoja on: yhteistyösopimuksia solmitaan, vierailuja ja vastavierailuja sekä seminaareja järjestetään. Verkostojen ylläpitäminen vaatii resursseja ja työtä, ja verkostojen olemassaolon kääntäminen käytännön toiminnaksi voi olla haastavaa, mutta onnistuessaan palkitsevaa. 

Kari Heiskari esitti powerpoint-esityksessään, millaista osaamista yritykset odottavat tulevilla työntekijöillään olevan. Muun muassa edellä käsitelty verkostoituminen nousi esiin, samoin kielitaito, tehokkuus, tarkkuus, luovuus ja innovatiivisuus hyvän työntekijän ominaisuuksina tai taitoina. Jäin miettimään erityisesti listalla ollutta sanaparia muutosvalmius ja muutoksensietokyky - mitä näillä mahdetaan pohjimmiltaan tarkoittaa? Haetaanko sopeutujaa, joka sulavasti siirtyy muutoksesta toiseen? Toisessa diassa esiteltiin yrittäjiksi ryhtyneiden koulutustaustoja, ja Heiskari mainitsi, että korkeastikoulutettujen osuuden toivotaan nousevan yrittäjäkunnassa. Yliopisto-opetuksen tavoitteissa korostuu kriittinen ajattelu, tätä ei kuitenkaan mainittu yrittäjien "toivetyöntekijän" osaamiseksi. Voikin olla niin, että kriittisesti ajatteleva ei ole suoraan muutokseen sopeutuva tai valmis sietämään hänen eteensä valmiina tuotua muutosvaadetta, vaan hän haluaa perusteluja ja ehkäpä olla itse mukana tekemässä muutosta, vaikuttamassa sen suuntaan. Tämän kysymyksen nostin esiin myös webinaarin aikana.

Ryhmissä pohdiskelimme myös sisäistä ja ulkoista yrittäjyyttä. Nämä termit olivat itselleni vieraita johtuen siitä, etten ole opinnoissa aiemmin törmännyt yrittäjyyskasvatukseen ja oma kiinnostukseni yrittäjyysasioissa on suuntautunut aiemmin ns. itsensätyöllistäjien asemaan yhteiskunnassa, ei niinkään yrittäjyyteen yleensä. Ryhmät keksivät keskusteluissa moninaisia tapoja opiskelijoiden sisäisen yrittäjyyden kehittämiseksi. Puhuttiin siitä, miten opetuksessa voisi sallia erilaiset tavat oppia ja opiskella, antaa tilaa opiskelijoiden luovuudelle ja itsen toteuttamiselle, antaa vastuuta ja tukea rohkeutta. Mutta millä tavoin nämä olisivat erityisesti tai vain yrittäjille tarpeen? Ryhmässä keskusteltiinkin, miten sisäinen yrittäjyys voi kukkia vaikka tekisikin töitä palkansaajana. Itse kutsuisin näitä jopa piirteiksi, joita tarvitaan yhteiskunnassa yleensä, jonkinlaisiksi nyky-yhteiskunnan selviytymistaidoiksi. Ulkoisen yrittäjyyden kehittäminen taas vahvistaa yrittäjänä toimivan tai sellaiseksi aikovan tietopohjaa ja osaamista. Tällainen osaaminen on kohdennettavissa yrittäjyysopintokokonaisuuksiksi, täydennyskoulutukseksi, TE-keskusten yrittäjyyskursseiksi jne., kun taas sisäistä yrittäjyyttä vahvistavien taitojen voi nähdä olevan kaiken opetuksen sisälle sopivaa ainesta.

****

Viestinnän opetusta ammattikorkeakoulussa: haastattelutuokio kollegan kanssa

Koska oma opetuskokemukseni on niin vankasti yliopiston puolelta, on osana ammatillisia opettajaopintojani hyvä hankkia ymmärrystä media-alan opetuksesta ammattikorkeakoulussa. Tässä minua auttoi viestinnän lehtori Teemu Palokangas, jota haastattelin hänen työstään opettajana Oulun ammattikorkeakoulussa. Tämä blogikirjoitus nostaa käymästämme keskustelusta esiin ajatuksia siitä, millaista media-alan opetus Oamkissa on ja miten opetus kytkeytyy työelämään ja alan toimijoihin.

Sain kuulla, että ammattikorkeakoulussa opettaja oppii tuntemaan opiskelijat hyvin. Kontaktiopetusta on paljon, sen sijaan tutkimustyöhön ei lehtoreille ole korvamerkitty työtunteja, toisin kuin yliopistossa. Tutkimukseen, julkaisutoimintaan tai esimerkiksi taideprojekteihin on kuitenkin mahdollista saada työtunteja. Oulun ammattikorkeakoulussa opiskelijat voivat suuntautua journalismiin tai visuaaliseen suunnitteluun. Opettajilla on omat osaamisalueensa, mutta työnkuva voi kehittyä ja opetuksen sisällöt voivat muuttua, kuten Teemun esimerkki osoittaa: kymmenen vuoden opetustyön aikana hän on siirtynyt käytännön journalistisen työn opettamisesta teoreettisempien aiheiden pariin ja opettaa nyt aiempaa laaja-alaisemmin viestintää yhteiskunnallisena ilmiönä. Työnkuvan laajentaminen uusille aihealueille vaatii toki opettajalta myös omaa motivaatiota ja halukkuutta lisätöiden tekemiseen, sillä uudet asiat pitää opiskella ja ottaa haltuun muun opetustyön kanssa rinnakkain.

Keskustellessamme päädyimme hyvin nopeasti jakamaan yhteneviä kokemuksia siitä, miten media-alan murros - erityisesti mediatalojen irtisanomiset ja alan tarjolla olevien työpaikkojen niukkuus sekä alan työnkuvien muutokset - näkyy niin yliopistossa kuin ammattikorkeakoulupuolellakin. Alan kouluttajien pitää olla opetussuunnitelmaa laadittaessa ja käytännön opetustyössä ajan tasalla alan tilanteesta, jotta koulutus antaa sellaista osaamista ja taitoja, joita nuoret tarvitsevat työelämässä. Perinteisen journalistisen osaamisen lisäksi toimittajat ja muualle kuin journalismin pariin suuntaavat media-alan tulevat ammattilaiset saattavat tarvita esimerkiksi yrittäjäosaamista, projektityöhön liittyviä taitoja tai vaikkapa yhteisöviestinnän osaamista. Pitää osata rakentaa vaikkapa henkilöbrändiä itselleen tai vuorovaikuttaa sujuvasti somessa yleisöjen kanssa. Oikeastaan nykytilanteen tunteminen ei alan kouluttajille riitä, vaan pitää osata ennustaa tulevaa ja nähdä, mihin suuntaan media-ala on menossa, mitkä ovat työelämän tarpeet ja millaisia taitoja opiskelunsa aloittavat nuoret tarvitsevat viiden vuoden päästä valmistuttuaan.

Tulevan ennustamisessa tärkeässä roolissa ammattikorkeakouluopetuksessa on Teemun mukaan elävä kontakti alan toimijoihin ja työelämään. Viestinnän opettajilla on omia verkostoja, joihin pidetään yhteyttä esimerkiksi osallistumalla seminaareihin, tapaamalla ihmisiä ja keskustelemalla heidän kanssaan. Lisäksi oppilaitoksella on sidosryhmiä, joihin pyritään olemaan yhteydessä. Tärkein linkki työelämään ovat Teemun mielestä opiskelijat. He tuovat harjoittelusta palatessaan tuoreita kuulumisia alan yrityksistä. Oppilaitos saa myös palautetta opetuksen ajantasaisuudesta opiskelijoiden kautta ja harjoittelua työpaikoilla ohjaavilta alan ammattilaisilta: Nykyisin Oamkissa on käytäntönä, että viestinnän opettajat vierailevat harjoittelijoita vastaanottavissa työpaikoissa, jolloin on mahdollista saada palautetta suoraan siitä, mitä opiskelijat osaavat ja mitä heidän tulisi osata paremmin. Näin työelämän tarpeet konkretisoituvat ja niitä voidaan ottaa huomioon opetusta suunniteltaessa. Lisäksi opetuksessa hyödynnetään vierailijaluennoitsijoita media-alalta ja järjestetään seminaareja, jonne kutsutaan alan toimijoita. Eri teemojen ympärille rakennetut seminaarityyppiset tilaisuudet toimivat Teemun mukaan paremmin kuin esimerkiksi sidosryhmäpäivät; kiinnostava aihe motivoi osallistujia toimitusten kiireiden keskeltä osallistumaan paremmin kuin verkostojen ylläpidon nimissä järjestetyt tilaisuudet.

Oamkin viestinnän opetuksessa on keskusteltu myös ns. lehtoreiden TET-jaksosta, jossa opettaja pääsisi viikoksi tai pariksi irtautumaan opetustyöstään ja verestämään taitojaan käytännön työssä jossakin alan yrityksessä. Kovin moni opettaja ei ole vielä omaa "työelämään tutustumistaan" suorittanut, mutta työelämässä käynyt ensimmäinen käytännön testaaja oli saanut paljon irti visiitistään ja palannut töihin intoa täynnä. Monet journalismin opettajista niin yliopistoissa kuin ammattikorkeakouluissa ovat alun perin tulleet opettajan työhön "kentältä", journalismin tai kuvajournalismin parista, mutta nopeasti muuttuvalla alalla tuoreimpia toimitustyön käytäntöjä on kuitenkin ilman muuta hyvä käydä empiirisesti havainnoimassa tai tekemällä oppiessa. TET-käytäntö toivottavasti yleistyy, kunhan toteuttamiseen liittyvät haasteet, kuten esimerkiksi opetuksen järjestelyt jakson aikana, saadaan ratkottua.