Lakiosaamista ammatillisille opettajille
9.11. webinaarissa keskustelimme opetustyöhön liittyvistä lakiasioista Maarit Junkkarin johdolla. Lakiasiat ovat tuntuneet aiemmin jotenkin hankalasti lähestyttäviltä, mutta webinaari antoi luottamusta siihen, että se samanlainen toiminta - kutsutaan sitten sitä maalaisjärjeksi, sivistykseksi tai miksi hyvänsä - joka pitää enemmistön meistä asiallisesti käyttäytyvinä, lainkuuliaisina kansalaisina muuallakin ihmisten parissa, toimii enimmäkseen myös opettajan työssä. Tahto kohdella opiskelijoita tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti, hyvät vuorovaikutustaidot ja ymmärrys omasta ammattiroolista ja siihen liittyvistä vastuista ja velvollisuuksista auttaa jo pitkälle arkisessa työssä.
On kuitenkin selvää, että opettajan työssä kohtaa erilaisia oppijoita ja erilaisia tilanteita, myös niitä hankalia ja vaikeita. Opetustyötä koskevat lait antavat näihin tilanteisiin toimintaohjeita ja osoittavat, missä menevät vastuiden rajat toiminnan toteuttamisessa. Asiantuntijaryhmäni pureutui ennen webinaaria kysymykseen työrauhasta, ja lain sekä eri lähdeteosten kautta keskusteltuamme keskeiseen rooliin työrauhaan liittyvissä kysymyksissä nousi mielestämme koko kouluyhteisö. Kun yhteisöllä on yhteisesti hyväksytyt ja tiedetyt säännöt sekä mietityt käytännöt eri tilanteissa toimimiseen, opettajalla on työssään ohjenuora, johon vedota ja tukeutua ongelmatilanteissa. Opiskelijat ehkä sitoutuvat sääntöihin paremmin, jos itse saavat olla osallisena niiden synnyttämisessä. Toisaalta opiskelijat vaihtuvat vuosien kuluessa, eikä sääntöjä liene tarpeen muokata joka vuosi uudestaan. Jäinkin miettimään, mikä olisi sellainen riitti tai prosessi, joissa oppilaitoksen työrauhan luomiseen ja yhteisten käytäntöjen tunnustamiseen voitaisiin sitoutua joka vuosi, vaikkapa lukuvuoden alussa. Työrauhan julistus? Vai voisiko koulun oppimisilmapiiriä kannattelevia käytäntöjä juhlistaa joka vuosi?
Tänään Yle uutisoi Hyrian ammatillisten opettajien ulosmarssista, jossa pohjimmiltaan on kysymys siitä, että kyseisen oppilaitoksen opettajat kokevat työnsä resurssoimisen liian vähäiseksi. He kokevat, ettei heillä ole mahdollisuutta hoitaa työtään kunnolla, koska opetuksen ryhmäkoot ovat liian suuria ja ammattitaitoisia opettajia on liian vähän. Uutisen mukaan resurssien vähäisyys näkyy juuri työrauhan puuttumisena. Opiskelijat ovat levottomia ja opettajien aika menee järjestyksen valvontaan opettamisen sijasta. Uutinen heijastaa sitä, miten opettajat kyllä tiedostavat vastuunsa ja haluavat hoitaa työnsä hyvin, mutta joskus opetustyötä raamittavat ehdot tekevät tämän mahdottomaksi.
On myös eri asia toimia ammatillisena opettajana ammattikoulussa alaikäisten nuorten kanssa kuin aikuisten opiskelijoiden ammatillisena ohjaajana. Voisi ainakin kuvitella, että murrosikäisten nuorten kanssa tilanteet voivat olla konfliktiherkkiä. Huomasimmekin ryhmän kanssa, että laki ammatillisesta koulutuksesta ja ammattikorkeakoululaki poikkeavat jossain määrin toisistaan näihin tilanteisiin puuttumiseen. Esimerkiksi ammattikorkeakoululaki ei mainitse opettajalla olevan oikeutta takavarikoida opiskelijalta vaarallista esinettä eikä oikeutta tällaisessa yhteydessä tarkastaa opiskelijan tavaroita.
Laki ohjaa toki opetustoimintaa monelta muultakin osin kuin työrauhan ylläpitoa koskevin säädöksin. Opiskelijan oikeusturvaa koskevissa asioissa, aina opiskelupaikan vastaanottamisesta opiskelun aikaisiin tilanteisiin, opinnäytetöihin, harjoitteluaikaan, tenttituloksiin jne., laissa on tarkastikin määritelty esimerkiksi salassapitovelvollisuuksiin liittyviä sääntöjä. Opetustyössä törmää usein tekijänoikeuksiin liittyviin kysymyksiin, tekee sitten itse powerpoint-dioja tai ohjaa opiskelijoiden omaa sisällöntuotantoa, vaikkapa videoiden tekemistä. Opettaja on myös hallintoviranomainen, jonka toiminta on lähtökohtaisesti julkista. Opettajan tulee siis toimia avoimesti, mutta samalla huolehtia siitä, että opiskelijoiden yksityisyydensuoja säilyy. Tulee mieleen, näin sosiaalisen median julkisen jakamisen aikoina, että tämän asian kanssa opettaja saakin ammattiroolissaan pysytellä melko tarkkana!
On kuitenkin selvää, että opettajan työssä kohtaa erilaisia oppijoita ja erilaisia tilanteita, myös niitä hankalia ja vaikeita. Opetustyötä koskevat lait antavat näihin tilanteisiin toimintaohjeita ja osoittavat, missä menevät vastuiden rajat toiminnan toteuttamisessa. Asiantuntijaryhmäni pureutui ennen webinaaria kysymykseen työrauhasta, ja lain sekä eri lähdeteosten kautta keskusteltuamme keskeiseen rooliin työrauhaan liittyvissä kysymyksissä nousi mielestämme koko kouluyhteisö. Kun yhteisöllä on yhteisesti hyväksytyt ja tiedetyt säännöt sekä mietityt käytännöt eri tilanteissa toimimiseen, opettajalla on työssään ohjenuora, johon vedota ja tukeutua ongelmatilanteissa. Opiskelijat ehkä sitoutuvat sääntöihin paremmin, jos itse saavat olla osallisena niiden synnyttämisessä. Toisaalta opiskelijat vaihtuvat vuosien kuluessa, eikä sääntöjä liene tarpeen muokata joka vuosi uudestaan. Jäinkin miettimään, mikä olisi sellainen riitti tai prosessi, joissa oppilaitoksen työrauhan luomiseen ja yhteisten käytäntöjen tunnustamiseen voitaisiin sitoutua joka vuosi, vaikkapa lukuvuoden alussa. Työrauhan julistus? Vai voisiko koulun oppimisilmapiiriä kannattelevia käytäntöjä juhlistaa joka vuosi?
Tänään Yle uutisoi Hyrian ammatillisten opettajien ulosmarssista, jossa pohjimmiltaan on kysymys siitä, että kyseisen oppilaitoksen opettajat kokevat työnsä resurssoimisen liian vähäiseksi. He kokevat, ettei heillä ole mahdollisuutta hoitaa työtään kunnolla, koska opetuksen ryhmäkoot ovat liian suuria ja ammattitaitoisia opettajia on liian vähän. Uutisen mukaan resurssien vähäisyys näkyy juuri työrauhan puuttumisena. Opiskelijat ovat levottomia ja opettajien aika menee järjestyksen valvontaan opettamisen sijasta. Uutinen heijastaa sitä, miten opettajat kyllä tiedostavat vastuunsa ja haluavat hoitaa työnsä hyvin, mutta joskus opetustyötä raamittavat ehdot tekevät tämän mahdottomaksi.
On myös eri asia toimia ammatillisena opettajana ammattikoulussa alaikäisten nuorten kanssa kuin aikuisten opiskelijoiden ammatillisena ohjaajana. Voisi ainakin kuvitella, että murrosikäisten nuorten kanssa tilanteet voivat olla konfliktiherkkiä. Huomasimmekin ryhmän kanssa, että laki ammatillisesta koulutuksesta ja ammattikorkeakoululaki poikkeavat jossain määrin toisistaan näihin tilanteisiin puuttumiseen. Esimerkiksi ammattikorkeakoululaki ei mainitse opettajalla olevan oikeutta takavarikoida opiskelijalta vaarallista esinettä eikä oikeutta tällaisessa yhteydessä tarkastaa opiskelijan tavaroita.
Laki ohjaa toki opetustoimintaa monelta muultakin osin kuin työrauhan ylläpitoa koskevin säädöksin. Opiskelijan oikeusturvaa koskevissa asioissa, aina opiskelupaikan vastaanottamisesta opiskelun aikaisiin tilanteisiin, opinnäytetöihin, harjoitteluaikaan, tenttituloksiin jne., laissa on tarkastikin määritelty esimerkiksi salassapitovelvollisuuksiin liittyviä sääntöjä. Opetustyössä törmää usein tekijänoikeuksiin liittyviin kysymyksiin, tekee sitten itse powerpoint-dioja tai ohjaa opiskelijoiden omaa sisällöntuotantoa, vaikkapa videoiden tekemistä. Opettaja on myös hallintoviranomainen, jonka toiminta on lähtökohtaisesti julkista. Opettajan tulee siis toimia avoimesti, mutta samalla huolehtia siitä, että opiskelijoiden yksityisyydensuoja säilyy. Tulee mieleen, näin sosiaalisen median julkisen jakamisen aikoina, että tämän asian kanssa opettaja saakin ammattiroolissaan pysytellä melko tarkkana!
Kommentit
Lähetä kommentti