Kehittymissuunnitelma

Johdanto

Olen toiminut journalismin ja median tutkijana Tampereen yliopistossa vuodesta 2002. Yliopistossa tutkijan tehtäviin kuuluu opettaminen, mutta se, kuinka paljon ja mitä kukin opettaa, riippuu paljon kunkin työroolista. Oma asemani projektitutkijana on tarkoittanut sitä, että pääpaino työssäni on ollut tutkimuksen tekemisessä, mutta olen joka vuosi opettanut kursseilla, jotka sopivasti limittyvät kulloiseenkin projektiini. Vuosien varrella olen opettanut tieteellistä kirjoittamista ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille, suunnitellut ja tarkistanut journalistiikan pääsykokeita, pitänyt asiantuntijaluentoja tutkimusprojekteihini liittyvistä aiheista, toiminut täydennyskoulutuksen puolella sosiaalisen median käytön kouluttajana esimerkiksi Opetushallituksen rahoittamissa lukio-opettajien koulutushankkeissa, tuottanut opetusmateriaalia datajournalismiin liittyen ja viimeisimpänä johdatellut journalistiikan opiskelijoita ja journalistiikan opettajia – niin suomalaisia kuin tunisialaisiakin – sosiaalisen median ja datajournalismin käyttöön. Opetustyöni on pitänyt sisällään sekä luennointia että pienryhmien harjoituspainotteista ohjaamista tutkijantyössäni karttuneen asiantuntijuuden pohjalta.

Näinä vuosina tutkimuskohteeni, journalismi ja media-ala, ovat olleet melkoisessa murroksessa erityisesti internetin ja digitalisoitumisen sekä niiden vaikutuksesta muuttuneiden yleisöjen ja viestintäympäristöjen takia. Toimittajat ovat joutuneet opettelemaan nopeasti muuttuvia välineitä ja työn käytäntöjä sekä kohtaamaan yleisönsä aiempaa läheisemmässä vuorovaikutuksessa sosiaalisessa mediassa, jonne yleisöt ovat tulleet tuottamaan journalisminkin kanssa kilpailevia sisältöjä. Erityisesti vuoden 2008 jälkeen mediatalojen lukuisat yt-neuvottelukierrokset ja irtisanomiset ovat synnyttäneet tilanteen, jossa alalle opiskelevat eivät enää voi luottaa helppoon työllistymiseen vaan joutuvat miettimään uudella tavalla, miten pärjäävät kilpailussa työpaikoista ja millaisia taitoja tarvitsevat tässä kilpailussa.

Opetusfilosofiani ja pedagoginen kehittyminen

Opetuskokemukseni pohjaa paljolti aiheisiin, jotka liittyvät tekemääni tutkimukseen ja ovat siten lähtökohtaisesti minua itseäni kiinnostavia. Opetussisältöjen suunnitteluun minulla on yleensä ollut melko vapaat kädet. Opettajana yritän miettiä, miten kehittäisin opetustani niin, että se paremmin tukisi opiskelijoiden oppimista. Koen kuitenkin opiskelijoilla itselläänkin olevan suuri vastuu oppimisesta, jolloin opettajan tehtävä ei ole varsinaisesti valvoa opiskelua. Helposti näen asiantuntijaroolistani katsoen opettajan olevan kuin tietämystään levittävä majakka, jonka valossa oppilaat, mikäli he siihen valoon haluavat jäädä, voivat oppia tätä tietoa ja laajentaa tiedon valoa omiin haluamiinsa suuntiin. Opetusfilosofiani on siis pitkälti opettajakeskeinen (ks. Biggs & Tang 2011).

Toisaalta arvostan valtavasti vuorovaikutusta ja haluaisin, että opetukseni olisi keskustelevaa ja että opiskelijat osallistuisivat aktiivisesti oppimistapahtumaan. Ymmärrän, että asiantuntijuuteen perustava opettajakeskeisyys rakentaa oppimistilanteisiin valtasuhteen: opiskelijoiden ei ole helppo osallistua, jos opettaja asiantuntijuuksineen ja vankkoine näkemyksineen on vahvasti oppimistilanteen keskiössä. Haluaisin kehittää opetustani opiskelijalähtöisemmäksi ja osallistavammaksi. Olen alkanut yhä vahvemmin mieltää, että opettajan roolina voisi olla fasilitaattorina toimiminen, oppimistoiminnan johtamisen sijasta oppimisen mahdollistajan rooli.

Minuun teki kasvatustieteiden perusopintojen yhteydessä vaikutuksen bell hooksin (hooks haluaa tämän kirjoittajanimensä kirjoitettavan pienillä alkukirjaimilla) osallistava pedagogiikka, joka pyrkii muuttamaan opetuksessa läsnäolevia valtasuhteita ja oikeastaan myös maailmaa tai yhteiskuntaa, johon opetus tietenkin on kiinteästi sidoksissa. Hooksin pedagogiikka pohjaa erityisesti monikulttuurisista yhteisöistä ja amerikkalaisesta yliopistomaailmasta saaduille kokemuksille,  ja koen, että sillä voisi olla annettavaa meille Suomessakin, kun monikulttuurisuus alkaa olla arkipäivää opetuksessa. Muutenkin opettajan tulisi ymmärtää, millaisia erilaisia identiteettejä opiskelijoilla on ja millaisia ovat heidän valta-asemiin ja toimijuuteen liittyvät kokemuksensa niin opiskelumaailmassa kuin yhteiskunnassakin. Bell hooksilta olen toistaiseksi lainannut käyttööni yhden hänen metodeistaan: hooks korostaa, miten tärkeää on antaa kaikille oppimistilanteissa oleville mahdollisuus omaan ääneen. Oppilaitoksissa - samoin kuin yhteiskunnassa - on sukupuoleen, rotuun ja asemaan liittyviä valtahierarkioita, joiden alaisina toiset oppilaitoksissa toimivista tulevat kuulluiksi ja toiset taas vaiennetuiksi. Hooks käyttää kursseillaan toimintatapaa, joka varmistaa, että kaikki ovat heti alusta asti äänessä. Hän laittaa heidät esimerkiksi kirjoittamaan ja sitten lukemaan tekstinsä muiden kuunnellessa. Kun opiskelija saa äänensä kuuluviin oppijoiden yhteisössä, hän ei enää ole niin helposti vaiennettavissa eikä hän ehkä halua myöskään itse jäädä äänettömäksi. (hooks 2007.)

Itse olen muokannut tästä ikään kuin laajennetun esittelykierroksen metodin. Sen sijaan, että kurssin tai tunnin alussa pyydän osallistujia esittelemään itsensä lyhyesti, pyydänkin heitä miettimään jotain kurssin aiheeseen liittyvää ja sitten kertomaan ajatuksensa muille. Jokainen tulee aukaisseeksi suunsa heti alussa ja uskon, että se madaltaa kynnystä puhua jatkossakin kyseisellä kurssilla. Kun pyydän ihmisiä myös kertomaan ajatuksiaan, se myös toivottavasti tuottaa tunnetta, että jokaisella on tärkeää sanottavaa ja jokaisella on oikeus tulla kuulluksi. Hooksin mukaan tällainen pedagogiikka valtauttaa opiskelijoita, se rikkoo sitä hierarkiaa, että opettajan ääni ja se, mitä hän sanoo, olisi tärkeämpää kuin opiskelijoiden ajatukset. Ja kun opiskelijoiden uskoa omien ajatusten tärkeyteen näin vahvistetaan, vahvistetaan samalla heidän kykyään kriittiseen ajatteluun. (hooks 2007).

Haluaisin opetuksessani rikkoa ja ravistella opettajuuden ja opiskelijuuden luutuneita rakenteita.  Minulla on opetuskokemusta sen verran, että minulle on kehittynyt tietynlainen opettajaidentiteetti. Nyt on ehkä aika jo muuttaa totuttuja rutiineita. Asetan itselleni haasteeksi, että yrittäisin löytää uudenlaisia toimintamalleja sen sijaan, että toimin jo toimiviksi tietämilläni tavoilla opettaessani. Vaikka toisin toimiminen voi olla epämukavuusalueelle menemistä sekä minulle että opiskelijoille, se voi parhaimmillaan mahdollistaa uudenlaista oppimista ja toivottavasti tuo myös osallisuuden tuntua opiskelijoille.

Tulevia kehittymistoiveita: mihin suuntiin haluan opetustyötäni viedä

Opettajuuteni toivottavasti edelleen heijastelee asiantuntijuuttani ja innostustani opettamiini aiheisiin, mutta toivon saavani opetustani kehitettyä niin, että opiskelijat toimisivat osallisina ja voisivat vaikuttaa oppimiseen, sekä sisältöihin, tavoitteisiin että opetusmenetelmiin. Minua kiinnostaisi tulevaisuudessa perehtyä ilmiöoppimiseen tai opettaa opiskelijoiden kanssa toteutettavien projektien kautta - näin voisin opettajana oppia opiskelijoilta. Tällaisesta työskentelymuodosta olen saanut esimakua Tampereen yliopistossa alkuvuodesta 2017 järjestetyllä datajournalismikurssilla, jossa datajournalismiin perehtyneet kolme Helsingin Sanomissa jo työskennellyttä toimittajaopiskelijaa johdatteli journalistiikan opettajia ja opiskelijoita datajournalismin saloihin. Kurssilla toteutettiin pienryhmissä datajournalistinen juttu, jokaisessa ryhmässä oli yksi opettaja, kaksi journalistiikan opiskelijaa ja yksi kuvajournalistiopiskelija. Kokemus oli innostava ja toi meidät opettajat ja opiskelijat oppijoina rinnakkain.

Projektitutkijan työssäni olen havainnut, miten paljon oppimista projektin eri vaiheisiin liittyy: alussa otetaan haltuun aihe, hankitaan tietoa, mietitään relevantteja kysymyksiä ja miten niihin löydetään vastauksia. Projekteissa pitää myös toimia yhdessä erilaisten toimijoiden kanssa, ymmärtää heidän näkökulmansa ja osata viestiä niin, että yhteisymmärrys toimintatavoista ja tavoitteista voi löytyä. Pitää osata analysoida tietoa, jalostaa ja kerryttää sitä ja lopulta esittää sitä muille, niin kirjoittamalla, puhumalla kuin visualisoimallakin. Samalla karttuu asiantuntijuus kyseisestä aiheesta. Projektilla on myös selkeä ajallinen elinkaari: on pysyttävä aikataulussa ja opittava suunnittelemaan työstä, rajaamaan tarkastelua ja myös muuttamaan tarvittaessa suunnitelmia.

Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijat ovat tehneet projektityyppistä työskentelyä esimerkiksi työelämästä vuodeksi opettamaan tulleiden ammattitoimittaja-vierailijaprofessoreiden johdolla. Lisäksi yksittäiset opiskelijat ovat esimerkiksi graduvaiheessa osallistuneet tutkimusapulaisina tutkimuskeskuksen projekteihin ja saaneet projektista aineistoa omiin opinnäytetöihinsä. Molemmissa tapauksissa uskon opiskelijoiden saaneen arvokasta kokemusta työelämääkin ajatellen siitä, millaista on sitoutua projektiin, tehdä oma osansa ja työskennellä samalla muiden samassa projektissa toimivien kanssa. Tällaista mallia voisi siirtää, toki kevennettynä versiona, myös muuhun opetukseen.

Olen kouluttanut lukio-opettajia, toimittajia, toimittajaopiskelijoita ja tiedottajia sosiaalisen median käyttöön. Sosiaalisen median työkaluja on siis tullut kokeiltua ja aktiivisesti etsittyä vuosien mittaan. Samalla olen nähnyt käytännössä, miten nopeaa digitaalisen ympäristön muutos on: ei kannata jumittua tiettyihin sovelluksiin, vaan opetella mieluummin ymmärtämään sosiaalisen median logiikkaa, tapoja miten käyttäjät kohtaavat eri alustoilla, ja harjoittaa omaa ketteryyttä aina uusien välineiden käyttöönottoon – ja hylkäämiseen. Keskeistä sosiaalisen median käytössä on, miten välineet palvelevat siinä, mitä kulloinkin on tarkoitus tehdä. Itse olen mieltynyt sosiaalisen median käyttömahdollisuuksista etenkin yhdessätekemisen helppouteen ja joidenkin sovellusten visuaaliseen tai toiminnalliseen inspiroivuuteen, ne suorastaan kutsuvat ideoimaan yhdessä. Opetuksessani olen toistaiseksi käyttänyt sosiaalisen median työkaluja juuri ideointityyppisissä harjoituksissa, ryhmäytymisen edistämisessä ja esimerkiksi yhteiskirjoittamisen apuna. Kiinnostuneena seuraan verkkoteknologian kehitystä ja sitä, millaisia työkaluja se mahdollistaa tulevaisuudessa. Nyt olemme eläneet jo monta vuotta visuaalista ilmaisua painottavaa kehitystä kuvaseinätyyppisine sovelluksineen -  jo kuvallisen ilmaisun käyttö opetuksessa vaatisi itseltäni lisää panostusta ja mihin olemmekaan verkossa siirtymässä seuraavaksi?

Minulla on myös ollut ilo olla mukana EU-hankkeessa, jossa kehitettiin monimediaisen journalistikoulutuksen maisteriohjelmaa kolmessa tunisialaisessa yliopistossa (ks. http://emediaproject.eu/). Koin vuorovaikutuksen kansainvälisessä tutkimusryhmässä opettavaiseksi ja keskustelut journalismin roolista Tunisian kaltaisessa, uudenlaista demokratiaa etsivässä maassa äärimmäisen kiinnostaviksi. Sykähdyttävää oli myös tavata maisterikurssin vastavalmistuneita opiskelijoita keväällä 2017 Sfaxin yliopistossa ja kuulla, mitä journalismin opiskelu heille oli merknnyt. Toivon, että vastaavia kansainvälisiä kehitysprojekteja tulee lisää vastaan työurallani. Viime aikoina olen saanut koulutusasiantuntijan roolissa olla mukana kehittämässä Tampereen yliopistoon perustetun Tampere Centre for Russian and Chinese Media -osaamiskeskuksen (ks. https://research.uta.fi/tarc/) toimintaa erityisesti toimittajille suunnatun koulutuksen osalta. Hieno kokemus olisi myös päästä opettamaan toimittajia ulkomaille johonkin yliopistoon esimerkiksi opettajavaihdon kautta, erityisesti Afrikka kiinnostaisi minua. Näen toimittajakoulutukseen liittyvän globaalin kehittämistyön sellaisena verkosto-osaamisen laajentamisena, joka yhtäältä edistäisi ammatillista osaamistani ja toisaalta kytkisi toisiinsa tutkijataustani ja sen ymmärryksen, mitä olen viime vuosien pedagogisissa opinnoissani opetustyöstä saanut.

Lähteet:

Biggs, J. & Tang, C. (2011). Teaching according to how students learn. In J. Biggs & C. Tang, Teaching For Quality Learning At University. Open University Press; 16–30.

hooks, bell (2007).Vapauttava kasvatus. Suomentanut Jyrki Vainonen. Helsinki; Kansanvalistusseura. Alkuperäisteos: hooks, bell (1994). Teaching to Transgress – Education as the Practice of Freedom. New York and London: Routledge.